En malttaisi enää millään odottaa. Siskoni vauvan pitäisi syntyä hetkenä minä hyvänsä. Kaiken lisäksi raskaana oleva siskoni on pikkusiskoni. Tunnen aivan suunnatonta hellyyttä, uskomatonta, että tuo pieni sisareni kantaa sisällään uutta elämää.
Kyseessä on ensimmäinen lapsenlapsi vanhemmilleni. Voin vain kuvitella, kuinka he tulevatkaan hemmottelemaan pientä prinsessaa. Tosin pakko sanoa, että taidan olla minäkin vähän hurahtanut. Näin nimittäin äskettäin tällaisen linkin: www.hedelmapeli-mansikka.com ja päätin, että avaan pelitilin, jonka kaikki voitot menevät suoraan tuolle juuri syntymäisillään olevalle siskontytölleni. Olemme kaikki aivan onnesta soikeina. Huomaa, ettei sukuumme ole syntynyt vauvaa vuosikausiin.
Itse en haluaisi tietää vielä syntymättömän lapseni sukupuolta etukäteen. Minulle tärkeintä on se, että uusi tulokas olisi terve ja mahdollisimman hyvissä sielun ja ruumiin voimissa. Toisaalta en tiedä, kestäisikö oma uteliaisuuteni yhdeksän kuukauden odotusta tietämättä, mikä sieltä oikein olisi tulossa.
Minusta on mukavaa hankkia jotain pientä ylellisyyttä viikonlopuksi. Ikään kuin juhlistaa vähän sitä, että työviikko on nyt takana ja saa levätä pari päivää. Aika usein osta leikkokukkia tai jopa sidotun kimpun. Se on ihana piristys viikonlopuksi kun siivoan kotini perjantaina töiden jälkeen, laitan kukat kauniiseen maljakkoon pöydälle. Viikonloppuna on kotona aikaa niitä myös ihastella. Toinen pieni ylellisyys voi tietysti olla ruoka, laitan ihan huolella jotain vähän arjesta poikkeavaa ruokaa viikonloppuna , ehkä jopa koko aterian alkuruokineen ja jälkiruokineen.
Viikonlopun ylellisyyttä on myös syödä joskus ulkona. Pelaan myös mielelläni viikonloppuna kun on aikaa: http://www.vera-john-kasino.com. Tietysti viikonloppuna vietetään mahdollisimman paljon laatuaikaa perheen ja ystävien kanssa, mutta myös omaan hyvinvointiin ja viihtymiseen saa panostaa. Jaksaa sitten töissäkin taas paremmin.
Toivon vain, että kaikki voivat nauttia näistä keväisistä ilmoista ihan yhtä paljon kuin minäkin olen voinut. Olen saanut pidettyä nyt keväällä vähän lyhyempiä päiviä, kun tuli talvella tehtyä niin paljon ylimääräisiä tunteja sisään. Tuntuu aivan mahtavalta nyt kun ei tarvitse käkkiä töissä ihan sitä kahdeksaa tuntia, vaan voi joskus lähteä pois jo vaikkapa kuuden tunnin jälkeen. Kun tekee niin lyhyttä päivää, niin silloin pääsee nauttimaan keväästä todellakin.
Olen myös löytänyt hauskan harrastuksen näille uusille joututunneilleni: kasinopelien pelaamisen netissä. Olen saanut hyviä vinkkejä pelaamiseen ja parhaiden kasinoiden löytämiseen täältä: http://www.paras-netticasino.net. Voi suositella muillekin. Ainakin minulla on ollut tosi hyvä tuuri pelissä.
Tänään kävin nauttimassa kupin lämmintä kaakaota ja ison palan omenaleivosta yhdessä lempikahvilassani. Oli niin mahtavaa syödä kakkua ja juoda lämmintä kaakaota pitkän kävelylenkin jälkeen. Olin ollut kiertelemässä ympäriinsä keskustassa, kun oli ollut niin mukavan lämmin ilma. Olin tyytyväinen siihen, että töissä on sujunut taas ihan mukavasti ja miesystävän kanssa menee hyvin.
Mikäs tässä on ollessa, kun kaikki menee hyvin. Olen vain tyytyväinen, että voin olla näin onnellisessa asemassa. Eihän näitä päiviä ole niin monia, kun tuntee olonsa niin mainioksi ja on vain täynnä tyytyväisyyttä ja hyväksyntää. Nyt olen saanut viimeiset kaksi viikkoa olla näissä tunnelmissa. Ehkä tämä vielä tässä tulee jatkumaan, en tiedä. Kävin pelaamassa siinä kaakaon nautittuani muutamat kierrokset rulettia ilmaiseksi: http://www.ilmainen-nettiruletti.com . Nautin ruletin pelaamisesta ja mikä mainiointa nykyään rulettia voi pelata myös kännykällä.
On mukavaa, että matkoilla voi olla seuraa. Se on itseasiassa ikävää, jos täytyy usein matkustaa yksin. Siinä jotenkin korostuu oma yksinäisyys. Varsinkin pitkät matka ovat raskaita. Onneksi olen löytänyt mukavan matkaseuralaisen omille yksinäisille matkoille, joita joudun tekemään usein työn puolesta. Matkustaessa pelaan pelejä puhelimellani. Se on mainio tapa keskittää huomio johonkin aivan muuhun. Silloin ei tarvitse miettiä tulevia tapahtumia tai miettiä stressaavia työasioita. Voi vain keskittyä suomalainen netticasino -pelisivuston pelitarjontaa ja pelata pelejä – joita on muuten todella runsaasti. Pelejä on joka lähtöön ja niitä pelaakin mielellään pitkän aikaa.
On oltava tietoinen siitä, miten aikaansa käyttää. Meillä kaikilla on aikaa, joka jossain vaiheessa päättyy. Emme voi tietää, milloin aikamme päättyy, mutta joku päivä se on edessä. Ehkä se unohtuu monesti, että aikamme ei ole loputonta. Itse ajauduin ajattelemaan sitä, että teenkö oikeita asioita, kun kuulin muutaman tutun kuolemasta. Kuolema oli tullut yllättäin odottamatta, keskellä elämää. Miten tällaiseen voi varautua? Ei mitenkään. Tai siten, että on koko ajan tietoinen omasta ajastaan ja siitä, miten sitä käyttää. Itse rakastan pelaamista ja käytän lähes joka päivä puoli tuntia tai tunnin nettipelien pelaamiseen. Paras casino bonus -pelisivusto on sellainen, josta saa runsaasti bonuksia, joiden ehdot ovat hyvät.
Minulla on hieman taidegrafiikkaa ja akvarellitöitä, pari hienoa julistettakin, jotka ovat lukeneet mukanani vuosia. Ne ovat olleet isossa pahvikansiossa, kehystämättöminä. En ole halunnut noita vedoksia ja maalauksia laittaa seinälle tuollaisenaan ja tuntuu vähän turhan teinimäiseltä laittaa enää paljaita julisteitakaan seinille. Päädyin sitten viemään niitä kehystettäväksi. En tiennyt yhtään, minkä hintaista kehystäminen olisi, joten ensin vein vain kaksi pientä vedosta ja tiedustelin isompien hintoja. Sitten kun hinta olikin ihan siedettävä, samoin valitsemani kehystäjän työn laatu, vein kaikki loputkin erissä. Nyt paljaat seinäni ovat kodikkaammat, kun niillä on tauluja.
Viihdyn kotona ihan eri tavalla, hassua miten taulut seinillä saavat kaiken näyttämään erilaiselta. Kahvilassa istumisen asemesta päätin keittää kahvit kotona ja tsekata no deposit kasinot jos ryhtyisin vaikka pelailemaan.
Lapsen mielikuvitus on rikas ja värikäs. Kumpa moni aikuinen pystyisi säilyttämään osan tästä lapsen mielikuvituksesta aikuisuuteen. Niin moni alkaa vaan jähemettyä kaavoihin ja samoihin ajatusmalleihin. Harvoin tapaa enää keski-ikäisiä aikuisia, jotka suhtautuisivat avoimella mielin asioihin. Se on surullista. Itse pyrin pitämään kiinni omasta pienestä sisäisestä lapsestani. Olen muun muassa pelannut pelejä netissä erilaisilla ilmaisilla bonuksilla (www.winner-kuponkikoodi.com). Pelaaminen pitää mielen virkeänä varsinkin silloin, kun saa hieman voittoja peleissä. Olen saanut voittoja jo kokoon sen verran, että voin kesän lomillani elää aika leveästi. Halutessani voin tehdä jonkun kaukomatkankin. Mukavaa, että tienaaminen voi olla joskus näin helppoa.